Moderni Isukki palasi työelämään noin kuukausi sitten. Koti-isän
vuodella oli paljon myönteisiä vaikutuksia, joista monet sellaisia, joita ei
edes osaa sanoin kuvailla.
Sisäisten akkujen latautuminen työelämää varten on yksi
mukavimmista asioista. Työhön palaaminen jännitti jossain aiheessa, sillä
pelkäsin jos se tuntuisi epämiellyttävältä. Mutta onneksi vuoden kestävä
vuorotteluvapaa teki tehtävänsä kuten kuuluukin ja tunnen saaneeni uutta virtaa myös työelämään.
On ollut mukava huomata, miten lasten kanssa isä-lapsi
suhde muuttui erilaiseksi vuoden aikana. Lapset kyselevät kuulemma enemmän
kotona, milloin isä tulee töistä ja välillä kaivataan tulla mieluummin isän
syliin äidin asemesta kun ollaan vaikka kävelyllä. Myös jonkun pienen ongelman
kohdalla saatetaan huutaa isiä apuun. Tällaisia juttuja ei ollut vielä reilu
vuosi sitten.
Töihin paluu on ollut siis mukavaa, mutta on jälleen
täytynyt todeta kuinka vaikeaa arjen pyöritys on kun molemmat vanhemmat ovat
työssä ja perheessä on kaksi leikki-ikäistä lasta. Toisen vanhemman ollessa
vielä vuorotyössä on elettävä todellakin päivä kerrallaan ja välillä aikataulu
on niin tiukka, että hoitopaikan pihaan kaartaa autolla minuuttia vaille kun
hoitopaikka on sulkeutumassa.
Kuka vie, kuka hakee ja mitä ihmettä pukea
aamulla lapsille päälle? Töihin ajaessa vielä huolettaa, ettei oikeanlaista
takkia tainnut tulla mukaan lapselle hoitoon ja olivatko ne kengätkin
vääränlaiset?
Kaikki työssäkäyvät vanhemmat tietävät, että kun on saanut
lapset hoidosta iltapäivällä autoon ja lopulta kotipihaan, on todella vähän
aikaa siihen kun tilanne riistäytyy käsistä, ellei ruokaa saa aikaiseksi
todella nopeasti.
Koti-isänä sitä ehti kokkailla päivällä ruuan valmiiksi ja
suunnitella syömisiä etukäteen, mutta nyt jääkaapista otetaan mitä käsiin
sattuu saamaan. Mahtavaa jos joku on edellisiltana viitsinyt tehdä ruokaa
valmiiksi mutta useimmiten sitä avataan joku valmis- lihapullapaketti tms.
Kuulostaako tutulta?
Välillä tuntuu että tässä hommassa ei ole mitään järkeä kun
säntäillään paikasta toiseen väsyneenä ja näkee omia lapsiaan pari tuntia illalla
(jos sattuu olemaan aamuvuoro, iltavuorosta tullessa lapset ovat jo nukkumassa
ja heidän kanssaan ei ole ehtinyt viettää aikaa välttämättä yhtään koko päivänä).
Ja iso osa perheen yhteisestä vapaa ajasta tuntuu olevan jonkinlaista draamaa
kun kaikki ovat väsyneitä.
Ne ovat niitä ruuhkavuosia, sanotaan, enkä yhtään ihmettele
että jotkut pariskunnat menettävät hermonsa ja ottavat avioeron tai tulevat
muuten vain hulluksi. Mutta jos nykymaailmassa haluaa elää tavallista mukavaa elämää ja
asua vaikka omakotitalossa, on molempien vanhempien yritettävä tienata paljon.
Silti rahat hupenevat varsin sutjakkaasti.
En tiedä paljonko ennakoimme ja vältimme ongelmia meidän
perheessä ottaessani vuoden vapaata töistä ja keskityttyäni perhe-elämään,
mutta uskon että se oli todella hyvä ratkaisu ja saattaisi auttaa monia
perheitä selviämään vähän vähemmällä hermojen menetyksellä arjesta. Aina
voidaan verrata kuinka esimerkiksi 1950-luvulla sitä vasta rankkaa oli, mutta kyllä
nykyihminenkin pistetään koville menestystä ja tuottavuutta vaativassa
työelämässä ja yhteiskunnan vanhemmuuden paineissa.
Koti-isän vuosi ei ollut mitään leppoisaa lomailua, siihen
sisältyi mm. kotitöitä, juoksevien asioiden hoitamista, parkuvia lapsia,
neuvolakäyntejä, tappavan tylsiäkin päiviä, kiirettä sekä erakoitumisen
tunnetta, mutta silti se oli varsin hieno kokemus. Näin jälkeenpäin vasta
huomaa kuinka lasten kanssa on tullut aivan uudenlainen suhde.
Olen myös havainnut selvää kateutta joidenkin ihmisten puheissa, sillä toiset eivät millään voi uskoa että työelämästä hetkeksi pois astuminen voisi olla millään tavalla mahdollista. Työelämä näyttelee niin suurta roolia ihmisten elämässä, että nuoret vanhemmat pelkäävät putoavansa kyydistä jos astuvat hetkeksi siitä pois.
Tässä vaiheessa on pakko vielä mainita kannustava vaimoni,
jonka ehdotuksesta jäin viettämään koti-isän vuotta. En ollut uskaltaa jäädä
kotiin, mutta hänen kannustamanaan se oli mahdollista. Vuosi tuntui liian
pitkältä ajalta aluksi, mutta vaimoni kannusti ottamaan rohkeasti
vuorotteluvapaata vuoden, jos työnantajani suostuisi, koska vuosi kuluu kuitenkin
nopeasti ja oikeassahan hän siinä oli.
Hän oli myös sitä mieltä että selviämme
kyllä rahallisesti jos vain haluamme ja oikeassa hän oli siinäkin. Kävimme koko
perhe jopa Kanarialla vuorotteluvapaani lopuksi vaikka tulot olivatkin
huomattavasti pienemmät. Raha-asiat ovat vain järjestelykysymys.
Äideillä on suurin vaikutus tällaiseen asiaan, sillä isillä
on järkyttävä velvollisuudentunto ja laskunmaksajan rooli, josta luopuminen
tuntuu pelottavalta ja jopa mahdottomalta. Äiti joutuu myös hyväksymään sen,
että jos lapset ovat enemmän isän kanssa, he lähentyvät isän kanssa aivan
uudella tavalla. On varmasti äitejä, jotka eivät halua luopua ”ykkösvanhemman”
roolista edes pieneksi aikaa, eivätkä edes halua perheenisän jäävän kotiin
lasten kanssa joksikin aikaa vaikka isä ehkä itse voisi sitä sisimmässään
haluta.
Jotkut äidit näyttävät jollain ihmeellisellä tavalla jopa
nauttivan siitä kun voivat valittaa marttyyrinä kuinka saavat hoitaa lapset, kodin
ja työn kun mies vain makaa sohvalla ja katsoo jääkiekkoa. (Jos mies todella
vain makaa sohvalla eikä tee mitään, niin kannattaisi varmaan kipata se ukko siitä
lattialle ja herätellä kaataen vaikka ämpärillinen kylmää vettä päälle.) Uskon,
että isät haluavat olla yhtä tärkeä osa perhettä kuin äiti, jos heidät vain
otetaan mukaan piiriin eikä tahallaan sysätä sivulliseksi.
Tulevaisuudessa Suomen isät kuitenkin todennäköisesti jäävät
kotiin entistä enemmän, koska esimerkiksi yliopistoissa valtaosa opiskelijoita on naisia ja
tulevaisuuden perheissä naiset ovat entistä paremmin koulutettuja tienaavat
usein enemmän kuin miehensä.
Näin se maailma muuttuu, eikä 1950-luvun isännät
varmasti olisi uskoneet että perhe-elämä voi joskus olla tällaista!
Moderni Isukki jatkaa varmasti kirjoittelua tulevaisuudessakin…
Yöaikaan todennäköisesti!
Kello on nyt 0:40. Hyvää yötä!
