Modernin Isukin alkukantainen puoli

On taas se aika vuodesta kun ne alkavat hyrrätä ja vipeltää!

Nimittäin pienet jalat vintillämme.

Hiiret löytävät joka vuosi tiensä katollemme tähän aikaan vuodesta ja viime yönä heräsin pienten jalkojen sutinaan välikatossa.

Moderni Isukki on luonteeltaan lauhkea mies, joka ei yleensä luontokappaleita halua vahingoittaa, mutta tämä on poikkeustapaus.

Alkukantaiset metsästäjän vietit heräävät miehessä. 

Minä haluan saada sen hiiren hengiltä ja vähän äkkiä!

Ja nyt siellä jo herkimmät hiiri-aktivistit hermostuvat, että miksi ei Moderni Isukki osta sellaista elektronista hiirenkarkotinta (49,95€?) joka karkottaa hiiret jne…

Sellainen laite tuli kerran ostettua (enhän muuten kehtaisi puhua edes Modernista Isukista) mutta nämä meidän maalaishiiret nauravat sille. 

Ovat aivan tikahtua nauruun ja käyvät kakkaamassa sen viereen. 

Olen ottanut siis järeämmät aseet käyttöön.

Paahdoin hieman ruisleipää (sitä ne eivät voi kokemukseni mukaan vastustaa) ja kiipesin katolle vintin luukusta virittämään vanhan ajan hiirenloukun viehkeästi tuoksuvalla ruisleivän palasella. 

Tikkaat korkealle vintille ovat märät ja liukkaat tähän aikaan vuodesta ja siellä luukulla heiluessa välillä on jalka lipsahtaa. 

Joskus olen pohtinut, että olisihan se hassua jos putoaisi korkeilta tikkailta ja vaikka kuolisi samalla retkellä on kun virittämässä tappavaa ansaa toiselle. 

Hiiri tulisi varmasti nauramaan luukun reunalle.

Moderni Isukki selvisi kuitenkin hengissä alas. Ja nyt sitten vain odotetaan kun pienten jalkojen sutina meidän välikatossa loppuu tältä erää…

Anteeksi hiiri, mutta tulit väärän miehen välikatolle! Buhahahaha!

Arjen riemuja!

Tämä maanantai on pelastettu!

8 vuotta vanha palovaroitin hajosi yhdestä huoneestamme ja jouduimme ostamaan uuden. 

Uusi palovaroitin sopi vanhan varoittimen kattopidikkeeseen, vaikka olivat eri valmistajan mallejakin!  

Moderni Isukki oli jo varma, että joutuisi tekemään todennäköisesti uudet reiät kattoon ja kaivelemaan koko illan työkaluja jotka ovat viidessä eri paikassa, mutta ei sentään. Ei muuta kun uusi paikalleen! 

Kuinka voi tulla ihminen iloiseksi näin helpolla?

Painokoneet seis! Isukki vanhenee!

Kuluneella viikolla työtoveri huomautti kadulla auringonpaisteessa, että Modernille Isukille on ilmestynyt harmaita hiuksia enenevissä määrin.

Loppuviikosta kosmetiikkamyyjä antoi miesten silmänympärysvoidetta Modernille Isukille kaupan päälle kun vaimo osti itselleen jotain.

Onko nyt menty jonkun kriittisen vaiheen yli?

Nyt sitä pakuriteetä hautumaan äkkiä!  

"Honotusta" Disneyn satumaassa

Heti alkuun voin kertoa, että minä olen Disneyland- ihminen. Siitä asti kun lapsena näin kilpailun, jossa pääpalkintona oli matka Floridan Disney Worldiin, suurin haaveeni oli päästä tuohon ihmeelliseen paikkaan. 

Lopulta 16-vuotiaana pääsin Floridaan isovanhempieni mukana ja pitkäaikainen haaveeni toteutui. 

Myöhemmin päätin, että jos saan omia lapsia, niin heidät on saatava Disneylandiin. Ja kun tämä aika koitti, vietiin lapsiamme Ranskan Disneylandiin jo ennen kuin he olivat kouluikäisiä vaikka Disneyland ei millään tavalla ehtinyt olemaan heille vielä minkäänlainen haavepaikka.

Pohdimme alkuvuonna mihin lähtisimme kesällä perhelomalle ja päätimme lähteä Ranskan Disneylandiin (jo toista kertaa) ja yhdistää siihen myös retki Pariisin keskustaan. (Tai itselläni tämä oli jo Pariisin Disneylandissa itse asiassa 3. kerta mutta ei mennä nyt siihen...)

Ensimmäisellä perhematkallamme Pariisin Disneylandissa olimme vähän syyskuun puolenvälin jälkeen, jolloin sesonki oli juuri päättynyt eikä väkeä ollut liikaa. Tänä vuonna menimme kesäkuun lopulla, jolloin väkeä oli liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi.

Majoituimme jälleen Disney- hotelliin koska siihen kuuluu rajaton sisäänpääsy puistoihin ja ne ovat puistojen porttien läheisyydessä. Bonuksena aamiaisen jälkeen pääsee tapaamaan hotellilla Disney-hahmoja, joiden tapaaminen voi olla todella pitkän jonotuksen takana sesonkiaikana puiston puolella. 

Keskellä sesonkia Disneylandiin matkustavan on syytä olla kärsivällinen. Alkuvuosien vaikeuksien jälkeen Disneyland Paris on muodostunut Euroopan suosituimmaksi matkakohteeksi ja väkeä on joka paikassa kuin pipoa.

Joka paikassa saa jonottaa pitkään, oli kyse sitten aamupalalle menosta, kahvilasta, huvipuistoajeluista tai vaikka tapaamaan jotain Disney-hahmoa. ”Honotusta” on sesonkiaikana niin paljon, että välillä tuntuu että koko päivä koostuu siitä.

Suurin osa odottamisesta johtuu ranskalaisesta asiakaspalvelukulttuurista, jota voisin kokemuksieni perusteella kuvailla vähintäänkin surkeaksi. 

Suomalaisen on vaikea ymmärtää, miten kahvilan jonossa voi kestää yli 20 minuuttia jos edelläni jonossa on vain 3 ihmistä. Myyjät saattavat keskustella keskenään tai lähteä toiseen huoneeseen jostain selittämättömästä syystä. Myös kassakone vaikuttaa usein oudolta masiinalta eikä vaihtorahoja löydy.

Jos kuitenkin pääsee henkisesti kaiken tämän yli eikä jokaisessa jonotuksessa (joita Disney-päivään kuuluu vähintään 1/tunti) vedä taikahernettä nenään, voi Disneylandissa nauttia olostaan. Kannattaa selvittää etukäteen mitkä laitteet vetävät hyvin ja tähdätä niihin, ettei mene vaikka nälkäisenä 1,5h laitejonoon ja pilaa päiväänsä heti kättelyssä sillä.

Tässä Modernin Isukin 5. vinkkiä Disneyland-lomalle lasten kanssa:

1.

Mene Disney-hotelliin jos Disneyland on lomanne pääasia, se helpottaa kulkemista ja pääsyliput kuuluvat hintaan.

2.

Osta hotellilomalle myös ”meal plan” – jossa vouchereilla saa maksaa ruokansa ravintoloissa, sillä hinnat ovat jopa suomalaiselle todella korkeat. 

Disneyland rahastaa päiväkävijöiltä kalliilla hinnoilla ja 

hotellivieraat saavat tällä puolihoidolla ruokansa edullisemmin. 

(Itse emme tätä ole kummallakaan kerralla ottaneet ja kaduimme jälkeenpäin)

3. 

Ota selvää mitkä laitteet vetävät nopeasti ja tähtää niihin. Älä torhoile summan mutikassa paikasta toiseen vaan suunnittele päivän runkoa vähän etukäteen. Koita ennakoida ruuhka-aikoja syömällä lounasta ja päivällistä vähän tavanomaista aikaisemmin.

4. 

Varaa rahaa käytettäväksi, koska jokaisessa kulmassa myydään Disney- krääsää ja jopa paatunut aikuinenkin saattaa seota ja innostua ostamaan vaikkapa kauniita joulukoristeita tai vaatteita Disney- manian vallassa.

5.

Ota iisisti! Paras sääntö Disneylandissa on:  ”Just go with the flow!”   

Tämä ohje tulee bonuksena ja on äärimmäisen tärkeä: 

Varaa hotellihuoneeseen viiniä runsaasti. 

Osta se jo Helsinki-Vantaan lentoasemalta. 

(Usko pois, tästä tulet kiittämään minua vielä!)

Vietimme yhden päivän Pariisin keskustassa, jonne pääsee kätevästi junalla. Tai ”kätevästi” tarkoitti meidän tapauksessa yli 30 minuutin jonotusta Disneylandin asemalla lippuautomaatille, josta ostimme väärät liput kun emme tienneet millä vyöhykkeellä olemme. Tämän jälkeen vielä jonotus henkilökohtaisen palvelun tiskille uusia lippuja hankkimaan… 

Mutta pääsimme lopulta matkaan ja kävimme tekemässä kierroksen Pariisin keskustassa; tähyilemässä Eiffel- tornia, Montmartrella letuilla sekä vielä Amelien kahvilassa juomilla. 

Disneylandin alue on Pariisin keskustaan verrattuna pienten lasten kanssa siitä mainio lomapaikka, että se on suljettu, puhdas ympäristö eikä siellä ole kerjäläisiä tai muitakaan epämääräisiä ihmisiä. Näitä voi käydä yhden päivän verran lasten kanssa katsomassa keskustassa ja palata sitten Disneylandiin.

Onko lapsia sitten aina hyvä pitää erillään ”todellisesta” maailmasta onkin toinen juttu, mutta mielestäni he ehtivät näkemään jalattomia kerjäläisiä ihan tarpeeksi myöhemmin elämässään. 

Disneylandissa ei tarvitse myöskään jatkuvasti pelätä pienten lasten noukkivan jotain sopimatonta maasta tai astuvan koiran ulosteeseen.

     

Disneylandissa kannattaa jonossa seisoessaan pysähtyä hämmästelemään loppuun asti viilattua Disney-konseptia; joka paikkaan mihin silmänsä laittaa kaikki yksityiskohdat on mietitty tarkkaan. Joka paikassa soi alueeseen soiva teemamusiikki, työntekijöillä on teemavaatteet ja maisemointi on hienointa mitä olen nähnyt. Tämä ”täydellisyys” ärsyttää joitain inhorealisteja mutta Modernin Isukin silmää se suorastaan hivelee!

Päivän päätteeksi Disneylandissa on ainakin sesonkiaikana ilotulitus ja tänä vuonna juhlittiin vielä Pariisin Disneylandin 20- vuotisjuhlaa upealla ”Disney Dreams”- iltashow’lla joka sisälsi ilotulitusta, musiikkia, vettä ja liikkuvaa kuvaa heijastettuna Ruususen linnaa vasten. 

Kaikki ”honotukset” ja hermojen menetykset pitkin päivää unohtuvat kyllä katsellessa tällaista hämmästyttävää esitystä ja se varmasti on kyseisen ilta- show’n tarkoituskin.

Vaikea kuvitella miten lapset kokevat Disney- loman. Minkälaisia ovat Disneyland- lapsuusmuistot? Mennäänkö tässä jo hemmottelun puolelle, koska muistan kuinka hieno juttu itselleni oli päästä lapsena Puuhamaahan, joka vaikuttaa kovin vaatimattomalta Disneylandin rinnalla. 

Omien havaintojeni perusteella lapset kuitenkin ymmärtävät että Disney- loma on "speciaali-juttu" (vaikka siellä on ravattu jo tähän mennessä kahteen otteeseen ja isukki on ehkä vähän liiankin innostunut asiasta). 

Eihän sitä tiedä vaikka lapseni eivät aikuisena haluaisi Disney- juttuja nähdä silmissään? Saa nähdä mitä he sitten näistä matkoista muistelevat.       

Disney-loman jälkeen kun kaikkialla soivat rallatukset on saanut pois päästä ja luottokorttilaskun vähitellen maksettua, ei ihan heti tee mieli takaisin Disneyn maailmaan.

Mutta nyt kun lomasta on kulunut muutama kuukausi, niin itse asiassa aloin pohtia että missä vaiheessa sinne Floridaan sitten mennään? Ja kyllä siellä alkuperäisessä Kalifornian Disneylandissakin pitäisi päästä käymään. Lapset ovat jo koululaisia ja kasvavat lujaa vauhtia. Eihän tässä ole montakaan vuotta aikaa heidän kanssaan matkailla. Nyt on alettava tekemään uusia (Disney?) suunnitelmia ja äkkiä!

Jäätäviä kuppikakkuja

Moderni Isukki tietää olevansa jollain tapaa vinksahtanut, koska raskaan työviikon jälkeen hän lepuuttaa hermojaan usein leipomalla.


Perheemme yksi suurimmista puheenaiheista tänä syksynä on ollut Disneyn Frozen-elokuva, koska se on esikoululaisen tyttäremme suosikki. 
Idina Menzel hoilaa kaiuttimista "Let It Go"-kappaletta monta kertaa viikossa ja Frozen mekko on tyttäremme vakio-asuste.

Synttäreiden lähestyessä   aloin selvittämään mitä Frozen- teemaista synttäreille voisi tehdä ja silmiini osui ”frozen cupcakes” ohje. 

Päätin eräänä perjantai-iltana lepuuttaa hermojani koittamalla reseptiä (leivonta jostain syystä rauhoittaa hermojani, en tiedä miksi!) ja testata miten ne onnistuisivat.

Itse kakut olivat ihan perus- resepti ja rouhin joukkoon vielä tummaa suklaata, jota sattui muutama pala kaapista löytymään.

Jääpuikot syntyivät sokerista sekä glukoosisiirapista, jota nykyään löytyy marketin hyllyltä. 

Seoksesta keitellään sakea liemi, joka kuumennetaan ”hard crack” lämpötilaan. Sitten kaadetaan ja levitetään liemi leivinpaperin päälle muodostaen jääpuikkoja ja vaikka lumikiteitä haarukalla.

Lopuksi kuorrutus päälle (tällä kertaa valmispussi vaikka hävettää myöntää) ja jääpuikkojen asettelu.


Kuten arvelinkin, sokeripuikot ovat liian teräviä lastenkutsuille, vaikka sulavat suussa aika nopeasti. Mutta ehkä isompien kutsuille ne kävisivät vaikka talvijuhliin? Ripaus sinistä elintarvikeväriä sokerin joukkoon tekisi vielä jäätävämmän vaikutelman...

Voisikohan isosta määrästä "sokerijäätä" tehdä Frozen-elokuvan  jäälinnan? Toivottavasti kukaan ei yllytä!

Harrastuksia

Rakkaat lukijat! Moderni Isukki on edelleen elossa!

Uusi työ etenee mukavasti ja koska siihen saa käyttää kaiken energian ja luovuuden (onneksi) on blogi ja muut luovat vapaa-ajan harrastukset jääneet taka-alalle.

Toimistoaikana työskentely on osoittautunut varsin mukavaksi, mutta koska kaiken vapaa-ajan saa olla perheen kanssa, ei juuri millekään omalle ole jäänyt aikaa. 

Aikaisemman työni viikkovapailla sain kirjoitella blogia ja olla omissa oloissani, mutta nyt vapaa-aika täytyy lähes sataprosenttisesti yhteisestä perhe-elämästä. 

Välillä sitä tulee hämmästeltyä vanhempia jotka kuskaavat pieniä lapsiaan harrastuksiin monta kertaa viikossa ja viikonloppuina pelimatkoille ties mihin kaukaisiin maakuntiin jne. 

Välillä ihan stressaa että pitäisikö meidänkin pienillä koululaisilla olla enemmän harrastuksia vai tuleeko heistä täysin kelvottomia kansalaisia; vailla ystäviä ja sosiaalisia suhteita?

Joten kauhea paniikki että nyt harrastusta lapsille ja vähän äkkiä! 

Veimme 2. luokalla olevan poikamme pelaamaan sählyä eräänä sunnuntai-aamuna, mikä tuntui mukavalta idealta jos sinne voisi vain mennä vähän pelailemaan ja liikkumaan, mutta eiköhän sieltä kohta lähetelty kyselyitä peliasujen koosta, pelimatkoista ja kuka lähtee vapaaehtoiseksi valvojaksi jne… Hallin seinustalla istuminen ja väkinäinen jutustelu muiden vanhempien kanssa (joista jotkut olivat kyllä todella innostuneen oloisia katsellessaan lapsiaan pelaamassa) ei ollut kyllä minun mieleeni, joten näkemiin sähly tältä erää!

Kun perheemme on selvinnyt arkipäivisin päivällisestä ja läksyistä, on kello jo yli 18:00 ja koska emme asu varsinaisesti harrastusmahdollisuuksien vieressä, niin arki-illat jäävät aika lyhyiksi tällä hetkellä kun lapsetkin ovat vielä iltapäiväkerhossa myöhään. 

Olin kuullut geokätköilystä joskus vuosi sitten, mutta pidin sitä silloin todennäköisesti jonain hörhöjen touhuna, joten viittasin sille ensin kintaalla.

Viime viikonloppuna sain pitkän perehdytyksen geokätköilystä innostuneelta pariskunnalta ja se alkoikin vähitellen kiinnostaa kun ymmärsin mistä siinä on kysymys. (Vaikka ensin kyllä nauroin tälle pariskunnalle joka kertoi kantaneensa tikapuita ties mihin korpeen ja kiipeilleensä tuntikausia vaarallisissa paikoissa).

Pari päivää myöhemmin kirjauduimme sivustolle ja perustimme perheellemme nimimerkin ja pian olimmekin koko perhe metsässä, johon muuten ei juuri tule lähdettyä.

Geokätköily on lasten mielestä varsin jännittävää ja heidän ilmeensä olikin näkemisen arvoinen kun löysimme ensimmäisen aarteen piilotettuna liikennemerkin putken sisään.

Hämmästyin itsestänikin kun kiipeilin vaarallisilla jyrkillä kallioilla etsien kuumeisesti kivenkoloon kätkettyä ”aarretta” GPS:n avulla. En muista milloin olisin lähtenyt metsään huvin vuoksi. Nyt se tuntui hauskalta kun oli joku "missio" löytää kätketty "aarre".

Ensimmäisellä retkellämme löysimme 2 kätköä ja tulevana viikonloppuna lähdemme varmasti etsimään lisää.

Jos siis viikonloppuisin perheenne möllöttää kotona, eikä ole mitään tekemistä (eikä kotiaskareet oikein huvita) niin hyvä vaihtoehto on lähteä koko perheen voimin etsimään paikkakunnaltanne geokätköjä!

Jos mielesi tekee nyt viitata kintaalla, niin käy kuitenkin ensin virallisella geokätköily- sivustolla ja katso onko kotisi lähellä kätköjä…

Ja kohta löydätkin itsesi metsästä kompuroimasta kätketyn aarteen perässä! 

Goodbye huppari, Hello pikkutakki!

Ai niin, se blogi!

Nyt on käynyt niin, hyvä herrasväki, että Moderni Isukki on aloittanut uuden työelämän! Viime vuoden koti-isän päivät ovat muisto vain ja nyt puhaltavat uudet tuulet.

Voisinkin kertoa työpaikan vaihtoon liittyvistä tuntemuksista. Olin edellisessä työpaikassani melkein 10 vuotta (!) En sentään aivan samassa tehtävässä, mutta kuitenkin samassa firmassa. Ja se on tällaiselle kolkyt-ja-risat- miehelle tänä maailman aikana pitkä aika.

Lapsiperheen isälle sopi hyvin olla samassa tututussa ja turvallisessa työpaikassa kun elämä muuten tuntui olevan aika härdelliä päiväkotirumban, korvakierteiden yms. kanssa. Työmatkakin oli harvinaisen lyhyt, jolla perustelin usein itselleni että samassa tehtävässä kannattaa vaan pysyä vuodesta toiseen.

Rutiiniksi muodostunut työ alkoi kuitenkin tuntua vähitellen puuduttavalta toistolta ja minusta alkoi tuntua että aivoni jotkut osat surkastuvat. Stressihormonit olivat unessa, työ oli tuttua ja turvallista rutiinia.   

Sitten bongasin ilmoituksen netissä joka kiinnosti minua, mutta ajattelin että noin suositulle alalle on varmasti järkyttävästi hakijoita, vaikka ominaisuuksiltani mielestäni saattaisin sopia tehtävään hyvin. Pistin hakemuksen vetämään.

Sain kutsun haastatteluun jo seuraavana päivänä. Haastattelussa koin olevani ulkopuolinen eri alan mies enkä osannut oikein sanoa mielestäni mitään järkevää. Jännitys vaikutti niin, että käyttäydyin aivan kuin hölmöläinen. Mutta olin kuitenkin oma itseni enkä esittänyt mitään.

Kuukauden päästä olin aloittanut kyseissä uudessa työssä ja vielä täysin uudella alalla!

Päästyäni haastatteluissa eteenpäin olin täynnä riemua ja energiaa, mutta kun lopullinen puhelu sitten tuli, olin kauhusta jäykkänä. Tutusta ja turvallisesta työstä pitää lähteä isoon maailmaan! Kamalaa! Onko tämä virhe? Mitä olen tekemässä?

Ensimmäiset viikot menivät todella sekavissa mielentiloissa, mutta vähitellen uusi työ alkoi sujua ja nyt kahden kuukauden päästä uuden työn aloittamisesta alkaa tuntua siltä, että kyllä tämä tästä. Stressihormonitkin heräsivät horroksesta (mikä oli pitkästä aikaa mukava tunne) ja uudet aivolohkot aktivoituivat eloon. 

Itse asiassa olen päässyt työhön, jossa pääsen toteuttamaan hieman luovia ominaisuuksianikin, joten tuntuu todella hienolta. Olen myös vuosien vuorotyön jälkeen päässyt koittamaan päivätyötä, mikä on erityisen eksoottista minulle.

Olisinko vaihtanut alaa jos en olisi viime talvena jäänyt vähäksi aikaa pois töistä? En usko. Koti-isän talvi auttoi katsomaan elämää uudesta näkökulmasta.

En kuitenkaan ymmärrä varsinkaan pääkaupunkiseudulla työstä toiseen jatkuvasti hyppiviä ihmisiä, jotka viihtyvät reilun vuoden samassa työssä ja vaihtavat sitten toiseen CV:n ollessa monta sivua pitkä. Tällainen ihminenhän ei esim. reilussa vuodessa opi vielä ammattiaan kunnolla kun jo siirtyy uudenlaisiin tehtäviin. Ja aina voi vaikka perustella olevansa sen verran uusi ettei tiedä sitä ja tätä ja kukaan ei voi vaatia että osaisi työtään perusteellisesti. Ja vielä kun hakee aina vähän korkeammalle kuin edellinen työtehtävä on ollut ja markkinoi itsensä hyvin uusiin tehtäviin, niin voi päästä etenemään urallaan osaamatta loppujen lopuksi yhtäkään työtehtävää kunnolla.

Riippuu varmasti alasta, mutta jos haluaa alansa ammattilaiseksi, niin ei se kyllä mielestäni vuodessa vielä tapahdu eikä kahdessakaan. Voiko tästä päätellä, että meillä on Suomessa siis paljon nuoria aikuisia työtehtävissä, jotka eivät osaa mitään kunnolla?    

Toinen ääripää on allekirjoittanut, joka viihtyi työssään melkein 10 vuotta. Siinä ajassa ulkopuolinen maailma alkoi tuntua pelottavalta ja uskottelin itselleni, etten osaa tehdä muuta kuin sitä yhtä ja samaa mitä on aina tehnyt.

Jos olet siis ollut samassa työpaikassa todella pitkään, niin älä sitä ainakaan häpeile, mutta jossain vaiheessa kannattaa astua rohkeasti ulos mukavuusalueelta, vaikka se tuntuukin varsin kiusalliselta. Ikinä ei tiedä mikä nurkan takana odottaa! 

Tässä sitä mennään kohti uutta ja tuntematonta!

To be continued...