lauantai 1. maaliskuuta 2014

Goodbye huppari, Hello pikkutakki!

Ai niin, se blogi!

Nyt on käynyt niin, hyvä herrasväki, että Moderni Isukki on aloittanut uuden työelämän! Viime vuoden koti-isän päivät ovat muisto vain ja nyt puhaltavat uudet tuulet.

Voisinkin kertoa työpaikan vaihtoon liittyvistä tuntemuksista. Olin edellisessä työpaikassani melkein 10 vuotta (!) En sentään aivan samassa tehtävässä, mutta kuitenkin samassa firmassa. Ja se on tällaiselle kolkyt-ja-risat- miehelle tänä maailman aikana pitkä aika.

Lapsiperheen isälle sopi hyvin olla samassa tututussa ja turvallisessa työpaikassa kun elämä muuten tuntui olevan aika härdelliä päiväkotirumban, korvakierteiden yms. kanssa. Työmatkakin oli harvinaisen lyhyt, jolla perustelin usein itselleni että samassa tehtävässä kannattaa vaan pysyä vuodesta toiseen.

Rutiiniksi muodostunut työ alkoi kuitenkin tuntua vähitellen puuduttavalta toistolta ja minusta alkoi tuntua että aivoni jotkut osat surkastuvat. Stressihormonit olivat unessa, työ oli tuttua ja turvallista rutiinia.   

Sitten bongasin ilmoituksen netissä joka kiinnosti minua, mutta ajattelin että noin suositulle alalle on varmasti järkyttävästi hakijoita, vaikka ominaisuuksiltani mielestäni saattaisin sopia tehtävään hyvin. Pistin hakemuksen vetämään.

Sain kutsun haastatteluun jo seuraavana päivänä. Haastattelussa koin olevani ulkopuolinen eri alan mies enkä osannut oikein sanoa mielestäni mitään järkevää. Jännitys vaikutti niin, että käyttäydyin aivan kuin hölmöläinen. Mutta olin kuitenkin oma itseni enkä esittänyt mitään.

Kuukauden päästä olin aloittanut kyseissä uudessa työssä ja vielä täysin uudella alalla!

Päästyäni haastatteluissa eteenpäin olin täynnä riemua ja energiaa, mutta kun lopullinen puhelu sitten tuli, olin kauhusta jäykkänä. Tutusta ja turvallisesta työstä pitää lähteä isoon maailmaan! Kamalaa! Onko tämä virhe? Mitä olen tekemässä?

Ensimmäiset viikot menivät todella sekavissa mielentiloissa, mutta vähitellen uusi työ alkoi sujua ja nyt kahden kuukauden päästä uuden työn aloittamisesta alkaa tuntua siltä, että kyllä tämä tästä. Stressihormonitkin heräsivät horroksesta (mikä oli pitkästä aikaa mukava tunne) ja uudet aivolohkot aktivoituivat eloon. 

Itse asiassa olen päässyt työhön, jossa pääsen toteuttamaan hieman luovia ominaisuuksianikin, joten tuntuu todella hienolta. Olen myös vuosien vuorotyön jälkeen päässyt koittamaan päivätyötä, mikä on erityisen eksoottista minulle.

Olisinko vaihtanut alaa jos en olisi viime talvena jäänyt vähäksi aikaa pois töistä? En usko. Koti-isän talvi auttoi katsomaan elämää uudesta näkökulmasta.

En kuitenkaan ymmärrä varsinkaan pääkaupunkiseudulla työstä toiseen jatkuvasti hyppiviä ihmisiä, jotka viihtyvät reilun vuoden samassa työssä ja vaihtavat sitten toiseen CV:n ollessa monta sivua pitkä. Tällainen ihminenhän ei esim. reilussa vuodessa opi vielä ammattiaan kunnolla kun jo siirtyy uudenlaisiin tehtäviin. Ja aina voi vaikka perustella olevansa sen verran uusi ettei tiedä sitä ja tätä ja kukaan ei voi vaatia että osaisi työtään perusteellisesti. Ja vielä kun hakee aina vähän korkeammalle kuin edellinen työtehtävä on ollut ja markkinoi itsensä hyvin uusiin tehtäviin, niin voi päästä etenemään urallaan osaamatta loppujen lopuksi yhtäkään työtehtävää kunnolla.

Riippuu varmasti alasta, mutta jos haluaa alansa ammattilaiseksi, niin ei se kyllä mielestäni vuodessa vielä tapahdu eikä kahdessakaan. Voiko tästä päätellä, että meillä on Suomessa siis paljon nuoria aikuisia työtehtävissä, jotka eivät osaa mitään kunnolla?    

Toinen ääripää on allekirjoittanut, joka viihtyi työssään melkein 10 vuotta. Siinä ajassa ulkopuolinen maailma alkoi tuntua pelottavalta ja uskottelin itselleni, etten osaa tehdä muuta kuin sitä yhtä ja samaa mitä on aina tehnyt.


Jos olet siis ollut samassa työpaikassa todella pitkään, niin älä sitä ainakaan häpeile, mutta jossain vaiheessa kannattaa astua rohkeasti ulos mukavuusalueelta, vaikka se tuntuukin varsin kiusalliselta. Ikinä ei tiedä mikä nurkan takana odottaa! 

Tässä sitä mennään kohti uutta ja tuntematonta!

To be continued...