Vannoin aloittaessani blogia viime kevättalvella, että
kirjoittelisin jatkuvasti enkä lopettaisi vaikka palaankin taas työelämään.
Mutta mitenkäs kävikään? On se kummallista, että työssä
käynti ja normaali arki tuntuvat työntävän vähäisetkin luovuuden rippeet
johonkin maton alle.
Mutta tänään on vapaapäivä, iso kahvikuppi vieressä ja
isukilla hetki omaa aikaa!
Koetan kirjoitella vaikka lyhyempiä juttuja että sentään tulisi
jatkettua tätä mukavaa ja terapeuttista harrastusta.
Marraskuussa sitä taas huomaa pimeän vuodenajan masentavan
mieltä ja sormet naputtelevat mielellään matkatoimistojen nettisivuille.
Matkailu
on ollut tärkeä osa perheemme elämää aina kun siihen vain on ollut mahdollisuus
ja nyt on jälleen kova hinku johonkin matkalle.
Pieni veronpalautus polttelee jo nyt mielessä, vaikka sillä rahamäärällä
ei lennätetä edes kahta henkeä lämpimään talvella saati sitten koko perhettä.
Neljän hengen siirtäminen johonkin lämpimään talvella täältä Pohjolasta maksaa
maltaita. Silti televisiossa pyörii koko ajan mainoksia, jossa iloiset perheet
loikkivat rannalla ja aurinko paistaa. Todella ärsyttävää!
Työkaverin tuttu oli juuri Dubaissa, Facebook-kaveri
laittelee viestejä lomamatkalta Amerikasta. Kaikkiko matkustaa?
Sitä jaksaisi paremmin kyntää sohjossa kun olisi mukava
matka mitä odottaa. Vai pitäisikö sitä sittenkin vain koettaa löytää arjesta
enemmän riemuja? Vaikka ostaa uusi punainen kattila tai vaihtaa huonekalujen
paikkaa?
Ei piristä yhtään. Matkalle on päästävä! Palmujen
katveeseen, jossa ranneketta vilauttaen saa baarista virvoketta ja tuntea
auringon lämpimän syleilyn kalpealla iholla! Vaikka vain viikoksi!
Mitä nyt pari tonnia sinne tänne? Kerran tässä eletään?
Olikos meillä keittiön kaapissa vielä se säästöporsas?
Palaan asiaan!
