Koti-isän vuotta viettäessäni olen kiinnittänyt huomiota
terveyteeni, yrittänyt kuntoilla sekä pitää itsestäni huolta, koska työssä
käydessä voi aina sanoa että on niin kiire, että ei ehdi kuntoilemaan. Ja
väsyneenä töistä voi palkita itsensä 500g:n karkkipussilla ja liian isolla
lasillisella viiniä. Nyt kun on vähän aikaa itsellekin, niin ei kuntoilemattomuutta tai epäterveellisyyttä voi pistää uskottavasti kiireen piikkiin.
Minulla on ollut aina jonkinlainen alkukantainen tarve olla
korvat höröllä kun kuulen puhetta ihmelääkkeistä ja elämää parantavista rohdoksista. Kyllähän ihmiset ovat aina olleet kiinnostuneita kaikenlaisten
puoskareiden kaupittelemista eliksiireistäkin, joten ilmeisesti meillä on joku
tarve löytää lääke, jolla saisimme helpolla ikuisen terveyden ja nuoruuden.
Nuoruuden lähdettä etsittiin kuulemma jo 1500-luvulla Floridan ja
Bahaman alueelta. Tarinoiden mukaan siellä jossain on olemassa lähde, joka
palauttaa ihmisen terveyden ja antaa jopa ikuisen nuoruuden.
Muutama vuosi
sitten luin uutisen, jossa taikuri David Copperfield väitti että on löytänyt
nuoruuden lähteen omistamaltaan saarelta Bahamalta. Lähteeseen pudonneet
kuihtuneet lehdet muuttuvat kuulemma jälleen vihreiksi jne.
Kannattaisi varmaan
alkaa pullottamaan sitä vettä siellä. Siitä voisi saada ihan kohtuullisen litrahinnan.
Ei taikurilla ainakaan pikkurahasta puutetta ole kun ei tuollaista liikeideaa
ole vielä tajunnut! Tai ehkä se vesi menettää voimansa pullossa - niin se
varmasti onkin, olinpa lapsellinen.
Kymmenisen vuotta sitten hörppäsin itse vettä Tsekissä
Karlovy Varyn lähteestä, jossa sanotaan olevan parantavia voimia. Matkaopas
kertoi että usein päiväretkellä olevat ihmiset hörppivät siellä sitä runsaasti
ja pian pitää lähteä etsimään WC tiloja ja Imodiumia, joten en uskaltanut ottaa
sitä kuin pari pisaraa.
En osaa sanoa oliko vedellä mitään vaikutusta minuun,
ainakin se maistui vähän kananmunalta.
Vuonna 1992 tehty elokuva ”Death Becomes Her” käsitteli
Hollywoodissa ilmennyttä sairaalloista ikuisen nuoruuden etsintää ja vaikka
elokuva on jo yli 20 vuotta vanha on sen teema aina vain yhtä ajankohtainen.
TV:stä tulee meilläkin tällä hetkellä runsaasti ohjelmia Los Angelesin naisista (ja
miehistä), jotka ovat koettaneet löytää uudelleen nuoruuden plastiikkakirurgin ja ties
minkä avulla. Lopputulos ei kuitenkaan aina ole silmiä hivelevä… Monet
muistuttavat mielestäni jotenkin Boris Karloffia - (se ensimmäinen
Frankensteinin hirviö siitä mustavalkoelokuvasta).
Miehetkin haluavat säilyä hyväkuntoisena ja nuorekkaana ja
ainakin minua askarruttaa mitä itse voisin tehdä asian hyväksi. Tom Cruise ja
Johnny Depp ovat viisikymppisiä eivätkä kyllä näytä siltä (ainakaan
kuvankäsittelyn ja meikkauksen jälkeen). Vaikka miltä viisikymppisen sitten pitäsi näyttää?
Väkisinhän sitä ihminen vanhenee, mutta jos jotain voi tehdä
ennenaikaisen raihnastumisen ehkäisemiseksi niin miksikäs ei. Olen huomannut että innostun aika ajoin
jostain ihmelääkkeestä, jota minun on pakko sitten kokeellisesti ottaa (usein en kuitenkaan huomaa
mitään eroa ihmelääkkeen ottamisen jälkeen ja jätän ihmekuurit kesken).
Minua ei ole koskaan kukaan haukkunut ituhipiksi, enkä kuulu
siihen kategoriaan ihmisistä, joka sekoaa luontaistuotteista täysin ja nauttii
aamupalaksi 60 erilaista ravintolisätablettia. Olen kuullut kauhutarinoita
ihmisistä jotka yrittävät pysyä terveenä vetämällä kaikki maailman mömmöt
sekaisin ja lopputuloksena on ylirasittunut ja reistaileva maksa. Joten yritän pitää kohtuuden kaikessa.
Jotain ihmelääkettä on kuitenkin silloin tällöin pakko ottaa! Yksi tällaisista ihmeaineista on pari vuotta sitten löytämäni
alfalipoiinihappo, joka osui korviini Paula Heinosen radio-ohjelmassa Terveyden Avaimet. En ollut koskaan kuullutkaan tästä kyseisestä antioksidantista,
mutta sen väitetään tutkimusten mukaan tekevän vaikka mitä ihmeitä elimistössä
ja jopa silottavan ryppyjä.
En tiedä jos sitä söisi päivittäin, että mikä olisi
lopputulos, mutta olen nauttinut sitä silloin tällöin. Ehkä vanhenemiseni on
hidastunut sen ansiosta, mene ja tiedä! Jospa sisuskaluni ovatkin nuortuneet?
Alfalipoiinihappo - hidastaa ikääntymistä? |
Noin vuosi sitten riehaannuin täysin pakurikäävästä. Sekin
tuntuu olevan monelle ihmiselle tuntematon vaikka on vanha suomalainen
ihmeaine. Sehän mainitaan jo Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä kun Taula-Matti
on keräilemässä pakuria metsässä. Pakurikäävästä valmistettiin myös sota-aikana
”tikka-teetä”.
Pakurikääpä on vain jäänyt kaikenlaisten teollisten
lääkkeiden varjoon kuten muutkin kansanrohdot, mutta uskon että pakurikääpä on
varmasti suomalaiselle mainio terveystuote ja vieläpä lähituote. Jos et ole
siihen vielä tutustunut niin kannattaa perehtyä, se nimittäin parantaa jopa
syövän! Venäjän tsaari paransi sillä aikanaan huulisyövän - näin ainakin
väitetään. En tiedä millä ne sitten silloin totesivat että se oli syöpä, jos se
olikin vain herpes tai muu rakkula?
Kuivattua pakurikääpää - parantaa syövät ja muut vaivat? |
Pakuriteen lisäksi olen valmistanut myös oman ihmerohtoni,
nimittäin pakuri-tinktuuran. Liotin pakurikäävän palasia pitkään pienessä
määrässä alkoholia, sillä luin että jotkut pakurin aineet eivät liukene veteen vaan
vaatii alkoholi-uuttamisen. Laitoin mukaan myös muutaman goji-marjan (en tiedä
liukeniko niistä mitään ihmeellistä sinne, mutta aina kannatta yrittää) ja nyt
minulla on pipettipullossa varsinaista superlääkettä, jota tiputtelen muutamia
tippoja iltateen joukkoon. (Nyt voi haukkua ituhipiksi)
Pakuri-Goji-supertinktuura - Isukin oma rohdos joka pistää veren kiertämään? |
Suorastaan tunnen kuinka superaineet rientävät alkoholin
mukana elimistööni tehden siitä vahvemman ja terveemmän! (Tai sitten se on sitä
alkoholin vaikutusta). Saattaa olla, että sama efekti on vanhoilla mummeleilla,
jotka ottavat raihnaisuuteen kamferi-tippoja ja tuntevat heti kuinka tulee
parempi olo. Kamferi-tipoissahan on 1 osa kamferia, 3 osaa eetteriä ja 6 osaa pirtua…
Lähestulkoon pelkää viinaa siis!
Goji-marjoista on ollut paljon puhetta ja niitä meilläkin yritetään
mussuttaa silloin tällöin. Ne maistuvat kuivattuna mielestäni pahalta ja
jäävät hampaankoloihin.
Me innostuimme kuitenkin ostamaan pari vuotta sitten puutarhakaupasta goji-pensaan
ja viime kesänä vielä toisenkin, joten haaveissa on että saisimme joskus
tuoreita goji-marjoja omasta puutarhasta. Viime kesänä ne näyttivät kyllä
todella surkeilta, mutta ties vaikka tänä vuonna heräisivät uuteen eloon ja
saisimme maistaa tuoreita goji-marjoja.
Toisella puolella pihaa kasvaa myös tyrnipensaita.
Mitähän tapahtuu jos hotkii super-terveellisiä goji-marjoja ja tunnetusti tehokasta tyrniä yhtä
aikaa? Muuttuko sitä teräsmieheksi tai nuortuu heti 10 vuotta? Todennäköisesti
ainakin vatsa menee sekaisin.
Kuivattuja gojimarjoja - takertuu hampaisiin mutta pakko silti syödä niitä |
Ehkä meidän suomalaisten tulisi syödä mustikoita, puolukoita
ja tyrniä joita saamme omista metsistä eikä lennättää tänne jotain idän ihmeitä
kuivattuna toiselta puolelta maapalloa.
Osaako minun suomalainen elimistöni ottaa edes hyötyä
goji-marjasta?
Luin miehestä nimeltä Li Ching-Yuen (tai mikäsenyoli), jonka väitetään eläneen
jopa 252-vuotiaaksi. Hänen väitetään popsineen urakalla goji-marjoja ja
ginsengiä, jotka pitivät hänet terveenä ja pitkäikäisenä. Kyseinen heppu ei
kuitenkaan napostellut iltaisin telkkarin ääressä nallekarkkeja, käynyt
hampurilaisella tai litkinyt isoja määriä väkijuomia, joten en tiedä onnistunko
goji-marjoja napsimalla pidentämään ikääni yli 200-vuotiaaksi.
Nyt jo kirjoitellaan huolestuneena siitä, kuinka eläkkeitä
ei ole kohta enää varaa maksaa ja jos olen eläkkeellä vaikka sellaiset 140
vuotta niin onhan se vähän kaksipiippuinen juttu. Jotenkin luonnotonta.
Kyllähän sitä jo maalaisjärkikin sanoo, että kokonaisuus
ratkaisee jos haluaa pysyä terveenä ja nuorekkaana. Hyvä ravinto, liikunta ja positiivinen
elämänasenne ovat kaiken perusta. Ja jos omistaa hyvät perintötekijät niin saa
olla onnellinen.
Ei sitä terveyttä nappuloista löydy, sanoo järki.
Mutta se kumma pieni ääni huutaa syvällä sisimmässä, että kyllä
se ihmelääke vielä löytyy jota ottamalla kaikki terveysongelmat ratkeaa. Ja jossain
viidakon uumenissa solisee tälläkin hetkellä varmasti ihmeellinen lähde, jonka
vedessä piilee ikuisen nuoruuden voima…
Nämä pisarat voisivat olla pirskahtaneet nuoruuden lähteestä, mutta ovat oikeasti viherkasvimme lehdelle sumutettua hanavettä. |
Mä ajattelin jo, ettei tuohon ituhippi-nimitykseen jouduta turvautumaan, mutta... Tuo pipettipullotouhu. Ituhippi!
VastaaPoista