Pitkä talvi on takana ja kevätaurinko hivelee valkeaa ihoa! Vihreän värin näkeminen luonnossa aiheuttaa aivoissa jonkinlaisen reaktion ja Moderni Isukki
herää eloon.
Pohjolan asukit saavat erilaisia innostuksia keväisin;
toiset autokuumeen ja toiset asuntokuumeen, mutta minulle herää aina järkyttävä
puutarhakuume.
Sama vimma iskee monille muillekin ihmisille jollain
mittakaavalla ja onkin hauska katsella auton ikkunasta asuntoalueilla, kun
tuulipukuihin pukeutuneet ihmiset hääräilevät haravoiden ja kottikärryjen
kanssa, möyhivät multaa ja touhuilevat aivan kuin eläimet kevätpuuhissaan.
Ostamme aina puutarhaamme uusia puita ja kasveja keväisin,
sillä talven aikana niistä monet ovat menehtyneet jänisten ja pakkasen
tuhoamana. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä joka kevät on päästävä puutarhakauppaan
ostamaan lisää.
Sitten uusia kasveja istutetaan ahkerasti ja joskus siirrellään
vielä uusiin paikkoihinkin istutuksen jälkeen. Minä olen myös ahkera istutusten
kastelija mikä on varsin huono homma, sillä esim. puut laiskistuvat kun niille
kantaa ylen määrin vettä. Mutta kastelukannun
kanssa sitä tulee heiluttua ja ilmeisesti toivon että puut kasvaisivat
nopeammin kun kastelen niitä joka päivä.
Usein puutarhakauppaan tulee lähdettyä yllättäen ilman
suurempia suunnitelmia ja ilman peräkärryä. Ajelemme sieltä sitten kotiin auto
täynnä puita ja pensaita. Viime keväänä muistan ajaneeni kotiin puutarhakaupasta isohko
koristeomenapuu ängettynä auton matkustamoon. Koetin tähyillä tietä oksien välistä ja
hyvinhän se niin onnistui.
Tänä keväänä emme ole vielä lähteneet ostamaan mitään
suurempaa, mutta kyllä vielä yksi omenapuu täytyy hakea ja olemme myös aikeissa
perustaa kunnon kirsikkatarhan yläpihalle. (Minähän olen omenoille ja
kirsikoille allerginen, mutta ei vaikuta asiaan).
Täytyykin muuten mennä sivelemään tyrnipensaita
siveltimellä, auttamaan vähän pölytyksessä jos vaikka tekisivät tänä vuonna enemmän
marjoja kuin viime vuonna.
(Viime vuonna tuli 1 tyrnimarja)
Kevät on kyllä vuoden parasta aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti